Maailma

”Kyllä maailma se on ihmisen paikka!” lausahtaa ihan yhtäkkiä vanha mies aurinkoisena syyspäivänä bussipysäkillä. Minä olen samaa mieltä. Se on juuri niitä päiviä, kun bussikuskit odottaa että kerkeää, söpöt pojat hymyilee ja yksi Suomen tunnetuimmista filosofeista istuu työpaikan ruokalassa viereen ja pyytää luennolleen. Maailma on ihana, mutta on se kyllä hämmentävä. Joka arkiaamu istun bussissa lukemassa pääkaupunkiseudun paikallislehteä Metroa ja hämmennyn.

Lukijan kolumni. Se on nimeltään Sotatanner Facebook ja se ruotii sitä, kuinka pakolaiskriisi on jakanut Facebookin kahteen taistelurintamaan puolesta ja vastaan ja kuinka meistä kaikista on tullut pikkuisia taistelijoita ja uskoonkäännyttäjiä. Kirjoittaja haluaa paeta tätä kurimusta Etelämantereelle, koska päätä särkee ja sormenpäitä aristaa tämä propagandan levittäminen.

Mitä perkelettä Katri? Muistan pääsykoekirjasta erään kohdan, jossa ihana ja tunnettu ruotsalainen sosiologi, Göran Therborn, sanoi niin, että internet voisi parhaimmillaan olla jotain, joka yhdistää koko ihmiskunnan sosiaalisesti: saa ihmiset yhdessä huolehtimaan ihmisoikeuksista ja planeetan luonnosta, muuttaa politiikkaa uusia järjestelmiä avaten ja haastaen tai heikentäen vallassa olevia hallintoja ja levittää arvoja ja ideologioita, mutta sen sijaan ihmiset käyttävät sitä uusien lenkkitossujen ja leipomiensa omenapiirakoiden esittelyyn.

Ja nyt kun ihmiset oikeasti käyttävät internetiä johonkin suureen ja merkittävään, niin tulee tämä Katri ja murjottaa siitä. Jokaisen on ihan ok olla oma itsensä ja tykätä ihan mistä tahtoo, mutta jos mieluummin katselee kuvia kavereiden uusista joogapöksyistä, kun käy merkityksellistä yhteiskunnallista keskustelua ihan mielettömän tärkeistä aiheista niin kannattaako siitä lehteen kirjoittaa?

Sotatanner Facebook on ainakin minun suosikki Facebook.

Uutissivu. Suomen maine YK:ssa on kärsinyt -niminen juttu rupattelee, kuinka Suomi pääsi näyttävästi The New York Timesin kansien väliin, kun eräskin 19-vuotias lahtelaissankari päätti pukeutua Ku Klux Klaniksi, kun maahanmuuttajat porhalsivat Lahden huudeille. Suomalaiset diplomaatit ovat jatkuvasti New Yorkissa saaneet vastailla kysymykseen ”Mikä Suomea oikein vaivaa?” No voi pahus, nyt on maine amerikkalaisten silmissä mennyt, miten tästä selvitään. Sehän on yksi suomalaisen politiikan kallisarvoisimmista kulmakivistä; kunhan vaan näytetään edustavilta amerikkalaisten silmissä niin ei muulla väliä.

Minusta tällä puolella poliittista spektriä tulee olla suvaitsevainen myöskin ideologista erilaisuutta kohtaan. Miksei voida yksinkertaisesti hyväksyä sitä, että 17,7% (perussuomalaisten kannatus vaaleissa) kansasta on selvästi huolissaan maahanmuuttoon liittyvistä pulmista ja arvostaa heidän mielipidettään? Miksi se, että Suomen maine jonkun saatanan newyorkilaisen diplomaatin silmissä on nyt finito on tärkeämpää kuin se, mitä 17,7% kansakunnasta tuntee?