Puola on hieno maa

Vuosi 2013 oli hullu. Vuosi 2013 oli läimäisy kasvoille sitä 15-vuotiasta itseä, joka ajatteli että ihmiset on kauneimmillaan kaksykkösenä, sen jälkeen on elämä ohi ja voi alkaa kutoa villasukkia ja silittää kissoja. Vuosi 2013 oli pienen elämäni paras vuosi. Sitä paitsi oon vaihtanu mieltä, että ihminen onkin kauneimmillaan vasta kakskutosena, joten meillä on vielä paljon aikaa olla vallattomia ja unladylike.

Vuosi 2013 oli erittäin opettavainen ja haluaisinkin jakaa kanssanne tärkeimmät tutkimustulokset.

1. Sopivasti köyhillä on aina hauskempaa 

Uudenvuoden aikaan lentojen hinnat oli murheellisia. Minä halusin Berliiniin. Itävalta oli syönyt pankkitilin, enkä voinut maksaa 500 euroa alle kahen tunnin lennosta, joten oli vain yksi vaihtoehto. Tää yks sankari, WizzAir, siellä nimittäin kaikessa rauhassa jatkoi typeriä 9,99 euron lentojaan, kun muut teki bisnestä sillä, että kaikki haluaa olla Berliinissä uutenavuotena.

Niinpä eksyin random Turkuun eräänäkin sunnuntaiaamuna ja lensin pohjois-Puolaan Gdanskiin. Lentokentältä otin bussin Gdánsk Głównylle eli juna-asemalle. Siellä hais vähän pissa ja se koostui pelottavista maanalaisista tunneleista, mut ei se mitään; muw kurwa po polsku.

Nettisivu, jolta olin varannu liput Gdanskista Berliiniin menevään bussiin oli varmasti epäilyttävin nettisivu, jolla on koskaan vieraillu. Niinpä jollain tasolla odotin että bussipysäkki kymppiä ei oo ees olemassa, mutta se oli. Kukaan ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia eikä saksaa, mutta jossain vaiheessa viimein istahdin bussiin, jonka etuikkunassa luki Berlin, huokasin ja tuli kaukaisesti sellanen olo et ehkä oon jopa oikeesti pääsemässä Berliiniin jonain päivänä.

Se oli yöbussi niin jossain kohtaa sitten nukahdin. Kello 2 yöllä herään siihen, kun kuski kuuluttaa mun nimeä mikrofoniin. Sanon "tak?" mun upeilla puolan kielen taidoilla ja koko bussi kattoo mua ja selittää jotain puolaks. Kun tarpeeks kauan näytän hämmentyneeltä, joku nainen viimein sanoo "Sie müssen aussteigen", joka tarkottaa että oikeesti lähe nyt pois tästä bussista. Me ollaan pienessä, pelottavassa, puolalaisessa kylässä, jonka nimessä on paljon s- ja z-kirjaimia, jossain Saksan ja Puolan rajalla kello 2 aamuyöllä ja on pimeää enkä osaa puhua puolaa; en halua lähteä tästä bussista okei.

Lopulta selvisi, että minä ja pari muuta otettiin minibussi Berliiniin tästä oudosta kylästä, kun muut bussilaiset jatko matkaa Hampuriin.

Sitten oltiin Berliinissä ja das Leben war die Oberhärte. Köyhän miehen paluumatkakaan ei sujunut ihan ongelmitta.

Kun lähin ZOB:ltä Berliinistä niin siellä ei ollukaan bussia mua oottamassa vaan aika ponteva mies ja sen bemari, missä wunderbaumit keikku ikkunassa. Ei mua pelottanu mennä randomin miehen kyytiin, kun siellä oli kaks puolalaista mummoa takapenkillä niin aattelin et kyllä ne suojelee mua. Mua ja Miiaa, joka oli tullu mua saattamaan, vaan nauratti ja Miia sano, et ota rekkarista kuva ja laita se viestillä ihan vaan siltä varalta et sua ei enää ikinä löydy.

No, löysin tietenkin taas aamuyöllä itteni tästä samaisesta kylästä sieltä rajalta. Tällä kertaa minä ja joku puolalainen mies, joka ei puhunut sanaakaan saksaa tai englantia odotettiin siellä kylmässä yössä tunti uutta bussia, kun se oli myöhässä. Awkward silence.

Kun viimein päästiin bussiin niin matkattiin pari tuntia ja viideltä aamuyöllä kymmenen kappaletta puolalaisia raskaasti aseistautuneita poliiseja pysäyttää bussin ja ryntää sisälle huudahdellen jotain puolaks. Siellä me hengattiin kaks tuntia, kun ne tarkasti jokaisen käsilaukun, matkalaukun ja penkinvälin, jospa sieltä kenties olisi löytyny huumausaineita. Typerät koirat juoksi ympyrää. Joku sankari sieltä takapenkiltä tietenkin oli pakannu vähän huumausaineita mukaansa niin ne kanto sen raavaasti ulos bussista eikä sitä enää koskaan näkyny uuestaan.

Onneks oon niin pieni ja viaton niin ne poliisit vaan heitti läppää mun kanssa. Mua ei hirveesti oikeesti ees olis naurattanu, kun olin tässä vaiheessa 3 tuntia aikataulusta jäljessä. Mun lennolle kerkeäminen oli suoraan kohtaus Yksin kotona kakkosesta, slow motion just kun ne oli sulkemassa porttia.

Kun pääsin Turkuun äiti soitti ja kysy miten matka oli menny. Sanoin, että joo tosi hyvin meni.

Suosittelen lämpimästi kaikille köyhille opiskelijoille.

Kerron loput 2013 vuoden opit joskus toiste, kun tästä tuli romaani.