Perusilta taas Wiener Neustadtissa.
Harri rakkaan ammattikorkeakoulumme kansainväliseltä osastolta laitto jo viestiä, että oliskohan aika alkaa valmistautua kotiin paluuseen. Harri uhmaa Viktor Kaplan Straßen kolmea ydinsääntöä:
1. Älä puhu kotiin lähtemisestä
2. Älä puhu kotiin lähtemisestä
3. Älä puhu kotiin lähtemisestä
Ehkä täytyy hyväksyä, ettei tällanen elämä voi jatkua iankaikkisesti. Elämä, jossa omistaa vaan yhen haarukan ja lautasen, jossa viiniä juodaan tomaattipurkeista, ei omisteta uunia, autoa eikä puhelinliittymää ja vaatteet pestään vessan lavuaarissa. Elämä, jossa joinakin viikkoina lukujärjestys saattaa näyttää tältä ja sekin saksan tunti koostuu siitä, että mennään elokuviin kattoon saksaks dubattu elokuva. Elämä, jossa ei periaatteessa tehä oikeestaan mitään hyödyllistä, nautitaan vaan elämästä.
Jatkaisin täällä vielä kyllä mielelläni toisenkin lukukauden. Täällä elämä on kuin Forrest Gumpin box of chocolate ja koskaan ei tiedä mitä saa. Tämä pätee erityisesti sunnuntaiaamuisin; koskaan ei tiedä mitä näkee kun avaa oven aamulla asuntolan käytäville. On se sitten käytävänmuotoinen valtameri (kuten meijän öhm... vaahtosammutinepisodin jälkeen) tai paperisilppuun peittyneet lattiat ja katot kuten kuvassa (henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan tää alkaa jo lähestyä taidetta). Kaikki täällä ei osaa arvostaa tätä jännitystä elämässään yhtä paljon kuin me ja ennätys tähän mennessä onkin kolme vierailua Wiener Neustadtin poliisilta viikon sisään.
Joskus voi vaan päättää, että nyt kun on kerran lauantai niin lähetään Slovakiaan kun siellä on halvemmat juomat. Täällä on ihan normaalia olla köyhä opiskelija ja silti käydä viidessä eri maassa kuukauden sisällä. Syödä aamupalaa katolla ja käydä shortsit jalassa juoksemassa vaikka on jo marraskuu. Puhua ihan päättömiä juttuja Giselan kanssa ja juua teetä. Mennä koko universumin parhaimpaan pubiin, joka on kätkettynä pienelle sivukadulle Wienissä. Saada aina pieni vesilasi ja keksi kun tilaa kahvin. Joutua päivittäin noloihin tilanteisiin, koska puhuu vähän inkompetenttia saksan kieltä mutta haluaa silti aina sanoa kaiken saksaks. Omistaa 20 henkinen perhe ja olla tuskin koskaan yksin. Tehä sushia vähintään kerran viikossa. Kasvattaa mun do not show on my timeline kokoelmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti