Glastonbury

Pyörähdin Euroopan suurimmalla festarilla Glastonburyssä. 

Matka alkoi tunteja ennen auringonnousua ja jatkui läpi Bristolin tälle valtavalle farmille. Parkkipaikalta leirintäalueelle oli matkaa 5 kilometriä, joka oli kyllä oman elämäni via dolorosa, koska kannoin rinkkaa, matkalaukkua, painavaa urheilukassia olalla sekä kahta lavaa Strongbowta. Loppumatkasta jouduin pitään tauon 10 metrin välein. Kun päästiin teltalle päätin, että ansaitsen siiderin. 

Torstaina alkoi sataa. Ei se mitään, sillä mitä olisi englantilainen festari ilman sadetta. Ja kumisaapasinvestointikin olisi mennyt harakoille. Me vietettiin sateinen päivä William's Green teltassa pelaten musiikkibingoa, joka oli hurjan hauskaa vaikkei siltä kuulostakaan. Minä ja ystävämme Simon oltiin uskomattoman epäonnisia. Eräs ystävistä oli treffaillu Dry the Riverin viulistin kanssa, joka sille oli kertonut että yhdessä sen bändi ja parahin Alt-J soittaa salaisen keikan tässä kyseisessä musiikkibingoteltassa myöhemmin sinä iltana. 

Näin sattumalta sen nuoremmanpuoleisenkin Gallagherin pojan festarilla rellestäessä. Glastonbury usein jättää osan artisteista to be announced, kun festari alkaa. Minä Glastonbury -noviisina kuvittelin, että ne bändit on sellasia räkäsiä Camden bändejä, jotka hataralla äänellä laulaa siitä, kuinka ne skeittaa ja syö jäätelöä. Niinpä melkeen missasin Beady Eyen, kun se aikaisin aamulla festarin ekana päivänä pärähti soimaan. Aivotoiminta kävi yhtä hitaalla kuin postiauto sillon kun siitä meni vaihdelaatikko rikki ja pohdin vaan siellä teltassa pienissä edellisen illan mehukattidarroissa maatessani, että yrittääpä tämä bändi epätoivoisesti kuulostaa Oasikselta. Eihän se ole mahdollista lain, Oasistahan ei ole enää olemassakaan. Ei mutta hemmetti. Beady Eye. 

Time for Haim. Haim soitti eräänä aamuisena päivänä. Oli Haimkin varmasti hyvä, mutta oli vaivalloista keskittyä Haimiin kun julkisuuden henkilöt saartoi meidät. Ensin meidän vieressä oli se malli, jolla on vaaleet hiukset ja tummat, paksut kulmakarvat ja sitten yhtäkkiä saatanan FLORENCE WELCH! Se oli siellä leppoisesti kaikkien meidän tavallisten kuolevaisten joukossa ihan kuin ei oltaisi viimeiset kolme vuotta tanssittu klubeilla sen tahtiin. Se lauloi ja nauroi. Simon nojautuu sanomaan sille jotain sen jälkeen, kun on ottanut ensin muutaman rohkaisevan kulauksen Bloody Marya meidän tuomista mehukattitonkista ja se hyppää Simonin kaulaan ja sitten ne on ystäviä loppukeikan ajan. Jakoi juomansakin. Suomen kansa hoi, Florence Welsch on juonut mehukattitonkasta. Kuus yks.

Rolling Stones oli upeita ja kirjoitti meille laulun nimeltä Glastonbury Girl. Valitettavasti mulla on vaikeuksia löytää sitä internetin jännittävästä maailmasta, sillä eräs nainen synnytti Glastonburyssä pienen tyttölapsen Rolling Stonesin keikan aikana ja niinpä hakusanoilla glastonbury ja girl löytyy ainoastaan uutisia tästä tapahtumasta. 

Kumminkin. Ei oo ihan jokaiselle pohjois-Helsingin kakskymppiselle Rolling Stones kirjottaneet laulua. 

Yhteiskuva mehukatista ja Rolling Stonesista

Raketti

Glastonburyssä on hippiperheiden täyttämä Tipi Village ja kun oltiin siellä kävelyllä eräänä aamuna törmättiin piilossa olevaan saunaan, josta myös suihkut löytyy. Koska se oli hippikommuuni niin kaikki oli siellä alasti. Esitteli siinä kaikessa alastomuudessaan meille kesän kuumimmat joogaliikkeet keskellä saunan lattiaa. Mitäpä sitä ei tekisi ihanan suihkun eteen darraisena festariaamuna.

Usein kiivettiin kukkulalle katsomaan yli Glastonburyn, mikä on toisiksi kaunein näköala jonka olen koskaan nähnyt. Ensimmäinen on eräs salainen spotti kaakkois-Lontoossa, jota harva tietää enkä koskaan tuu kertomaan kenellekään. Hauskaa, että yksi festari on isompi kun mun kotikonnut keskellä Suomea. 

Ensimmäisenä iltana Stone Circleissä on iso kokko.

Kerran löydettiin salainen pianobaari.

Oli kolmen omakotitalon kokoinen tultasyöksevä robottihämähäkki nimeltä Arcadia, jonka sisällä Daft Punkin (joka ei enää koskaan soita keikkoja) piti soittaa yksi näistä kuuluisista to be announced -keikoista. Juontaja tulee hämähäkkilavalle ja sanoo "Ladies and gentlemen. Please welcome...Chase & Status" ja 100 000 päinen kansa kääntää sille selkänsä ja lähtee Daft Punk -lippuineen jatkoille Shangri-La:han itkemään. 

Paras kahvila pistäytyä aamupalalle. 

Oli Shanri-La, mihin tulee aina eksyä sen jälkeen kun musiikki loppuu. Siellä on outoa.

Tuubivaunu läpi seinän

7am aamukävelyt takasin teltalle Shangri-Lasta

Ja mikä tärkeintä, on mehukattia. Jonka sisälmys jotain ihan muuta kun mehukattia.

Tässä kuva, joka kiteyttää kaiken.